Rakkausromaani

Bok av Matti Mäkelä
Rakkausromaani on kirjailija Matti Mäkelän ensimmäinen romaani. Se on samalla ensimmäinen suomalainen sadomasokistinen rakkausromaani, häpeämätön alusta loppuun. Mäkelä on koko ikänsä kirjoittanut seksitekstejä omaksi tyydytyksekseen. Mutta hän ei olisi ikinä uskaltanut kirjoittaa tätä kirjaa, ellei olisi omin silmin nähnyt, etteivät ihmiset ole normaaleja. Eniten esikoisromaaniaan häpeää sen kirjoittaja, suomalaisen kirjallisuuden monineuvo, kriitikko, esseisti, kolumnisti Matti Mäkelä. Olenko terve, hän kysyi itseltään kirjaa kirjoittaessaan. En ole, hän vastasi. Punastuva lukija yhtyy Mäkelän mielipiteeseen. Rakkausromaani on myös koskettava kertomus Annikista ja Samuelista, siitä miten nainen tuhoaa miehen tämän omaa oppia toteuttaen. Se koskettaa erityisesti Samuelia - häneltä otetaan tahto, syödään kivekset, viedään henki. Miesten puolesta puhunut kirjailija Matti Mäkelä kääntää esiin uuden, pitkään odotetun, puolen itsestään. Sen, josta lukijat eivät olisi halunneet tietää mitään.