Veteen pudonneet

Kun kuolleen isoisän vaatteet poltetaan järven jäällä, kymmenvuotiaalle Elsille jäävät muistoksi kisukarva, Lempinukke, helteinen heinäkuun iltapäivä. Ja puukko. Ne ovat kaikki isoisän lahjoja Elsille. Kisukarva on kapea oravannahka joka pyyhkii pois murheen ja ikävän. Puinen Lempinukke pysyy aina pinnalla vaikka Elsin itsensä vuolemat tikkunuket vaipuvat järvenpohjaan. Isoisä on elänyt pojastaan ja suvustaan vieraantuneena pohjanmaalaisessa tuohilattiaisessa mökissä. Siellä Elsi on hänet tavannut yhden ainoan kerran ja nähnyt parantavan ihmeen. Eletään 1960-lukua, Elsi viettää tavallista koulutytön elämää, käy opettajalle kaupassa, leikkii naapurin Anteron kanssa. Mutta jokin isän katseessa ja äidin huokauksissa saa pahan ilman pakkautumaan Elsin sisälle ja veren valumaan nenästä. Hän tuntee isoisän muiston ja salaisuuksien painon. Elsi kasvaa ja lakkaa leikkimästä nukeilla. Niiden sijasta hän upottaa järveen itsensä ja liftaa tuntemattomien miesten kyytiin. Turvana Elsillä on isoisän puukko, jolla hän viiltää maailmaan ääriviivoja. Riitta Jalosen Veteen pudonneet on kertomus salatusta joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Se on myös kertomus pienen tytön kasvusta kohti aikuisuutta, matkasta jonka varrella ihminen oppii paitsi yhä uusia tapoja kokeilla elämän ja kuoleman rajoja myös pysymään vahvasti hengissä.